Kiek in de Kök oli 1500-luvulla pohjoisen Euroopan jykevin
tykkitorni. Historiankirjoissa kerrotaan, että Kiek in de Kök oli
aikanaan koko Itämeren alueen mahtavin tykkitorni. Se on rakennettu
1400-luvun jälkipuolella. Pyöreän tornin halkaisija oli 17 metriä ,
korkeus n. 38 metriä ja seinän paksuus 4 metriä. Torni on useasti
rakennettu uudestaan ja 1900-luvulle saakka se palveli
ruutivarastona. Nyt se on entisöity sellaiseksi kuin se oli sekä
sisältä että ulkoa 1600-luvulla. Parin vuoden päästä kävijät tulevat
pääsemään tornin kautta bastionien alla sijaitseviin jännittäviin
käytäviin.
Parhaimmillaan torni oli niin korkea, että vartijat saattoivat nähdä
sieltä lähiympäristön talojen keittiöihin, mutta mikä tärkeintä myös
vihollisen etulinjojen taakse. Erinomainen näkyvyys kaikuu tornin
nimessäkin ”Kurkkaa keittiöön”. Tornissa on Tallinnan kaupungin
syntyä ja Tallinnaan liittyviä tärkeimpiä sotatapahtumia esittelevä
perusnäyttely. Tsaari Iivana Julman tykeistä ammutut kivi- ja
rautakuulat Kiek in de Kökin seinissä muistuttavat menneistä
ajoista.