KONEVITSAN LUOSTARI SAARI

Konevitsan luostari perustettiin vuonna 1393. Alueelle muodostuikin vilkas luostarialue, joka kuitenkin tuhoutui vuoden 1553 tulipallossa. Täyssinän rauhan, joka solmittiin vuonna 1595, munkit pääsivät palaamaan Konevitsan saarelle joutuen kuitenkin lähtemään sieltä sotaa karkuun jo vuonna 1610. Vasta sadan vuoden päästä Konevitsan luostari avattiin uudelleen ja vuonna 1719 valmistui Nikolauksen puukirkko. 1700-luvun lopulla Konevitsan luostarista tuli itsenäinen luostari. Konevitsan kukoistuskausi  (mm. nykyinen kirkko perustettiin vuonna 1804 ja ensimmäiset turistit saapuivat alueelle vuonna 1842) jatkui aina vuoteen 1939, jolloin talvisota sotki luostarin elämän.  Suomen itsenäistyttyä Konevitsan luostari oli osa Suomen ortodoksikirkkoa. Neuvostovallan aikana alue oli salainen suljettu sotilastukikohta;  mm. kirkko toimi ammusvarastona. Vaikka vanhat rakennukset jätettiin pystyyn niin monia kirkollisia esineitä tuhottiin. Luostari käyttöön alue otettiin vuonna 1991 ja sen jälkeen alueella on aloitettu, välillä jopa toivottomalta tuntuva korjausoperaatio.


Konevitsan saaren tärkein nähtävyys on luostarin vuonna 1804 valmistunut pääkirkko  ja sitä ympäröivä ns. luostarikehä. Kirkon ylempitemppeli on 34 metriä korkea. Kirkossa on paljon seinämaalauksia. Ns. alakirkko on kunnostettu ja se onkin käytössä. Muita kohteita ovat mm. vuonna 1798 valmistunut Kasanin jumalaäidin skiitta, ns. hevoskivi rukoushuoneineen ja Konevitsan skiitta.