|

Novgorodin legendaarinen kaupunki sijaitsee eteläkaakkoon
Pietarista. Novgorod on yksi Venäjän vanhimmista kaupungeista.
Novgorodia pidetään Venäjän Firenzenä. Tämä johtuu siitä, että
kaupungista löytyy useita hyvin säilyneitä kulttuurihistoriallisesti
merkittäviä monumentteja ja muita kohteita. Novgorod tarjoaakin
matkailijalle todellisen aikamatkan menneisyyteen. Novgorodissa
historia on käsien kosketeltavissa. Kaunista ja historiallista
katseltavaa kaupungissa riittää. Novgorod on ollut tärkeässä
roolissa monissa Venäjän historian keskeisissä tapahtumissa.
Novgorod on ollut kristinuskon, kirjallisuuden, kaupan, opetuksen,
taiteiden ja sivistyksen kehto Venäjällä.

SYNTYHISTORIA
Novgorod eli
"uusikaupunki" oli tärkeä kauppakeskus jo 800-luvulla. Kaupungin
syntyhistoriasta on esitetty lukuisia eri käsityksiä. Erään
käsityksen mukaan Skandinaavien prinssi Rurik perusti Venäjän
valtakunnan Novgorod pääpaikkanaan. On esitetty myös, että Novgorod
syntyi kolmen kaupungin yhteenliittymänä: nämä kolme kaupunkia olisi
perustanut kaupunkien välimaastoon linnoituksen (eli Novgorodin
Kremlin) eli uuden kaupungin. Novgorod luopui pakanuudesta noin
vuonna 988. Tämän johdosta kaupunkiin alettiin rakentamaan monia
kristinuskon pyhättöjä kuten Pyhän Sofian kirkko (1045) ja iso
joukko luostareita. Novgorodin kaupungilla olikin merkittävä rooli
kristinuskon tuomisessa Venäjälle.

Novgorodin tasavalta
hallitsi isoja alueita Venäjällä ja perusti siirtokuntia mm.
Vjatkaniin ja Vologdaniin. Novgorodin valta levittyi vähitellen joka
suuntaan. Pohjoisessa rajana oli Jäämeri, idässä Uralvuoret.
Novgorodin valtapiiri jaettiin ns. viidenniksiin; jokainen näistä
ulottui yhdeltä kärjeltään itse Novgorodin kaupunkiin. Kuuluisin
viidennes oli Vatjan viidennes, joka käsitti mm. pääosan
Inkerinmaata, Karjalan kannasta sekä osan nykyistä Suomea. Novgorod
solmi Ruotsin kanssa kuuluisan Pähkinäsaaren rauhan vuonna 1323,
jolloin pitkään jatkunut taistelu Karjalan omistuksesta päättyi.
Novgorod oli ennen kaikkea kauppakeskus ja jo 800-luvulla syntyi
suora kauppayhteys Skandinaavien ja Arabien välille juuri Novgorodin
kautta. 1200 luvulla Novgorod välitti ja toimitti huomattavassa
määrin Venäjän maanviljelyksen ja karjatalouden tuotteita lännen
markkinoille. Novgorod oli myös kirjallisuuden-, opetuksen- ja
kulttuurinkeskus. Myös Demokraattisen hallinnon piirteitä on
löydettävissä Novgorodin historiasta.
1400-luku loppupuolisko
oli suurta mullistuksen aikaa koko Venäjän historiassa. Iivana II:n
johtama Moskova liitti alaisuuteensa lukuisia ruhtinaskuntia ja
osaruhtinaskuntia. Yhteiskunnalliset erot ja ongelmat olivat useissa
paikoissa niin suuret, että osa väestöstä kannatti liittymistä
Moskovan alaisuuteen. Sama asetelma toistui Novgorodissa: osa
väestöstä kannatti liittymistä Moskovaan, mutta osa oli kiivaasti
vanhan järjestelmän kannalla. Novgorod haki turhaan apua silloiselta
Puolan-Liettuan kuningaskunnalta. Novgorod ei ollut varustautunut
sotilaallisesti vaan oli keskittynyt pääosin kaupankäyntiin.
Moskovan joukot saivatkin vallattua Novgorodin pikaisesti. Novgorod
alistettiin Moskovan valtaan ja tästä seurasi mm. mestauksia,
kirkon johdon vaihtaminen, ylhäisten sukujen karkotuksia ja
maa-alueiden riistäminen Moskovan hallitsijalle. Pietarin
perustaminen 1700-luvun alussa vähensi entisestään Novgorodin
merkitystä kaupankeskuksena; poliittinen valta oli jo siirtynyt
muualle. Nykyään Novgorod on vilkas yliopistokaupunki; kaupunki on
Pohjois-Venäjän yksi tärkeimmistä yliopistoalueista. Myös monien
urheilulajien (voimistelu, soutu, uinti, nyrkkeily)
valmennuskeskuksia löytyy kaupungista.
MITÄ NOVGOROD
TARJOAA NYKYÄÄN
Novgorod tarjoaa uskomattoman kauniita historiallisia nähtävyyksiä.
Yksi näistä keskiaikaisista erikoisuuksista on Venäjän vanhin
linnoituskompleksi eli Novgorodin Kreml. Novgorodin Kreml mainitaan
aikakirjoissa jo vuonna 1044. Alueelta löytyy myös Pyhän Sofian
kirkko ja monia yksittäisiä parhainta keskiaikaista taidetta
edustavia monumentteja ja patsaita. Museoista löytyy toinen toistaan
puhuttelevampia taideteoksia. Kaiken kaikkiaan alueella voi kokea
uskomattomalla tavalla keskiaikaisen elämäntavan ja kulttuurin
parhainta antia. Myös vuonna 1862 paljastettu mahtava Venäjän
valtakunnan 1000-vuotismuistomerkki löytyy Novgorodista.

Novgorodista löytyy myös varhaisen kristinuskon asemaa ja
levittäytymistä kuvastavia kohteita kuten edellä mainittu Pyhän
Sofian kirkko. Mutta Pyhän Sofian kirkko ei ole ainoa
mielenkiintoinen kohde. Alueelta löytyy useita upeita kirkkoja ja
luostareita: jokaisesta löytyy sisältä upeita uskonnollisia
taideteoksia. Nämä kohteet puhuttelevat jo olemassaolollaan
vierailijaa.

Novgorod tarjoaa myös upeita joki- ja puistoalueita. Tutustuminen
näihin kohteisiin vie mukanaan ja äkkiä onkin tullut kulutettua
useita tunteja upeiden maisemien ihastelussa. Novgorod tarjoaa
mukavan idyllisen paikan rauhalliseen oleskeluun ja lomailuun.

Novgorodista löytyy myös useita upeita yksittäisiä vierailukohteita,
joten tekemistä kaupungissa riittää. Kaupungista löytyy myös
korkeatasoisia taidegallerioita, taidekoulu, kaksi laadukasta
teatteria ja philharmoninen orkesteri sekä balettiryhmä.
Vauhdikkaampaan menoon löytyy yökerhoja, kasinoita, diskoja ja
tanssipaikkoja. Vilkas yliopistoalue on myös näkemisen arvoinen,
samoin urheilukeskukset.
 |