|
RAATIHUONE, RAATIHUONEENTORI, RAADIN APTEEKKI JA RAADIN VANKILAN
VALOKUVAMUSEO
Tallinnan raadin kokoontumispaikaksi rakennettu talo oli
keskiaikaisen kaupungin sydän. Satojen vuosien ajan kaupungin
tärkeistä kysymyksistä päätettiin siellä. Tallinnan raatihuoneesta
on jo löydetty ensi kertaa maininta vuodelta 1322. Nykyisen
ulkoasunsa Raatihuone sai perusteellisissa jälleenrakennustöissä
vuosina 1402 – 1404. Raatihuoneen 600-vuotisjuhlia vietettiin vuonna
2004. Raatihuoneen edustustilat sijaitsevat rakennuksen toisessa
kerroksessa, jossa nykypäivänäkin järjestetään juhlavastaanottoja
ja konsertteja. Kellarikerroksen kolmilaivainen sali toimii
näyttelytilana ja on avoinna kaupunkilaisille ja vierailijoille.
Raatihuoneen torniin voi myös päästä.

Raatihuoneen edessä olevaa aukiota käytettiin kauppapaikkana jo
ennen itse raatihuoneen rakentamista. Aukiolla järjestettiin juhlia
mutta myös teloituksia. Raatihuoneen tori täyttyy nykypäivinäkin
kesäkuukausina terasseista, siellä järjestetään ulkoilmakonsertteja
sekä käsityö- ja keskiaikaisia markkinoita. Talvella Raatihuoneen
torille tuodaan kuukaudeksi tai puoleksitoista komea joulukuusi ja
torilla järjestetään joulumarkkinat.

Raatihuoneentori on muodostunut jokavuotisten Vanhankaupungin
päivien keskukseksi. Vanhankaupungin päivät on keskiaikainen
karnevaali nykyajan tyyliin. Vanhat keskiaikaiset perinteet heräävät
silloin eloon: järjestetään paraateja, ritariturnajaiset,
”papukaijanammuntaa” ja Toukoreivin valinta, kadut ja pihat
täyttyvät musiikista, tanssista, näyttelyistä ja markkinoista.

Raatihuoneen torin kulmassa sijaitseva apteekki tunnettiin jo vuonna
1422, joidenkin arvioiden mukaan se on vieläkin vanhempi.
Raadinapteekki on yksi Euroopan vanhimmista apteekeista, joka yhä
toimii samalla paikalla. Normaalin nykyaikaisen apteekkitoiminnan
lisäksi apteekissa on edelleen tarjolla menneiden aikojen tunnelmaa.

Raadinvankilan valokuvamuseo sijaitsee raatihuoneen takana
1400-luvulta peräisin olevassa raadin vankilassa. Museossa on esillä
virolaisen valokuvauksen 150-vuotisesta historiasta kertova
näyttely. Lisäksi näytteillä on vanhoja valokuvauslaitteista
yksinkertaisista vanhoista kameroista aina rullafilmikameroihin.
Muistathan myös kuvasarjamme (klikkaa
tästä).
|