|

Viipurin linna perustettiin nykyiselle paikalleen vuonna 1293.
Viipurista muodostui tärkeä linnoitus- ja hallintokaupunki:
kaupunkioikeudet Viipuri sai vuonna 1401. Ruotsin Karjalanalueen
hallintokeskuksena Viipuri toimi vuoteen 1710 asti, jolloin kaupunki
joutui Venäjän vallanalaiseksi; myöhemmin Viipuri liitettiin
yhdessä muun Suomen kanssa Suomen suurruhtinaskuntaan. Vuonna 1918
Venäläiset luovuttivat Viipurin linnan Suomen punaisilla ja pian
vakoiset joukot valtasivat sen.
Viipuri oli uuden Suomen valtion ehkä kansainvälisin kaupunki,
suurin varuskuntakaupunki ja Itä-Suomen keskus. Viipuriin valmistui
uutta rakennuskantaa kuten Alvar Aallon suunnittelema kirjasto ja
rautatieasema sekä kirkkoja ja Monreposin puisto. Sotien jälkeen
ensimmäinen suomalainen turistibussi saapui Viipuriin vuonna 1958.
Viipurin nähtävyyksiin kuuluu luonnollisesti Viipurin linna. Ns.
päälinnassa, joka sijaitsee tornin vieressä on nykyisin linnan
museo. Päälinna paloi kahteen kertaa 1800-luvulla;sisätiloissa ei
säilynyt mitään alkuperäistä ja päälinna entisöintiin 1890-luvulla.
Museossa on esillä mm. vanhoja aseita, metalliesineitä, valokuvia,
tilliä, rajanvalvontaan liittyvä näyttely, sotahistoriallinen
näyttely, luonto- ja eläinnäyttely sekä mm. suomalainen aapinen.
Linnan tiloissa on myös ns. vedenalaisen arkeologiannäyttely, jossa
on esillä erilaisia Viipurin lähistöltä merestä löytyneitä esineitä
kuten tykinkuulia, karttoja ja aseita. Lisäksi linnan tiloissa on
tilapäisnäyttelyitä.

Pyöreätorni torin varrella on yksi Viipurin tunnetuimmista
rakennuksista. Pyöreätorni rakennettiin vuosina 1547-1550
tykkitorniksi; tykkitorni oli osa nyttemmin lähes kokonaan
tuhoutunutta ja purettua kaupunginmuuria. Pyöreässä tornissa on
kahvila. Alvar Aallon suunnittelemaa ja vuonna 1935 avattua Viipurin
kirjastotaloa pidetään Aallon funktionalismin tärkeimpiin
rakennuksiin. Rapistunutta arkkitehtuurin helmeä on alettu korjata
viime vuosina mm. suomalaisin varoin. Viipurin tori ja kauppahalli
ovat kuuluisia ostospaikkoja turistien keskuudessa.

Monrepois puisto sijaitsee noin 3 kilometrin päässä Viipurista.
Puiston historia juontaa yli 300-vuoden taakse, jolloin alueella oli
pieni kartano. 1750-luvulla alueelle syntyi ensimmäiset
puutarha-alueet. Monrepois nimen alue sai sen jälkeen kun prinssi
Friedrich Wilhelm osti alueen; monrepois ranskalainen nimi
tarkoittaa vapaasti käännettynä minun rauhaani/lepoani tai paikkaa
missä sisäinen rauha saavutetaan. Seuraavan omistajan eli Nikolayn
suvun halussa alue oli pari sataa vuotta ja alueella tehtiin paljon
korjaus- ja laajennustöitä; mm. kartanon päärakennusta laajennettiin
ja rakennettiin ns. rantatemppeli (Neptunuksen temppeli), joka
tuhoutui joskus vuoden 1944 jälkeen. Neuvostoliiton aikana alueen
nimi muutettiin Park Kalinaksi ja alue rapistui ja puistoalueet
rehevöityi. Puistoa on alettu entisöimään ja korjaamaan 1990-luvun
lopulla suomalaisvoimin; mm. Neptunuksen temppelin kopio valmistui
vuonna 1999 ja kaarisillan kopio valmistui vuonna 1998. Puistoalue
on harvinainen ja kauniskokonaisuus.


Muistathan myös kuvasarjamme (klikkaa
tästä), josta löytyy myös lyhyt kuvasarja Viipurista.
|