|
Muistathan suosittujen kohteiden esittelyt (mm. Tallinna ja Pärnu) -
klikkaa
tästä.
Tässä on lyhyesti muutamia muita kohteita, joita Viro tarjoaa.
Taageperan kartano puistoalueineen sijaitsee lähellä Latvian
rajaa aarniometsä alueella. Kartano muistuttaa ulkomuodoltaan
pohjoismaista, jopa Suomalaista kansallisromanttista rakennustyyliä.
Nykyään kartanossa toimii hotelli konferenssikeskuksineen. Kartanoa
pidetään yhtenä Viron komeimmista kartanorakennuksista. Kartano on
rakennettu 1900-luvun alussa. Kartanon lähialueella on
metsästysalueita.

Sangasten kartanon rakennutti 1800-luvun lopussa Fr.G.M.
Berg, Viron ehkä kuuluisin aatelinen. Rakennusvaiheessa mm.
graniittia tuotiin Suomesta. Kaunis punatiilinen linna muistuttaa
Windsorin linnaa Englannissa. Sangasten kartanolla/linnalla on ollut
suuri merkitys Viron kotieläin-, viljelyskasvi- ja
hedelmäpuujalostuksessa. Kartanoa alueella on kaunis puisto ja
lampialue. Sangasten linna sijaitsee lähellä Otepäätä (noin 20 km).
Kartanossa on nykyään hotelli.

Viljandin kaupungissa sijaitsee keskiaikaisen ritarilinnan
rauniot maalauksellisen järven rannalla. Viljandissa on asukkaita
noin 20 000 ja se sijaitsee noin 160 kilometrin päässä Tallinnasta.
Viljandi on oman alueensa keskus, mutta se tunnetaan yleisemminkin
kulttuurikeskuksena (kansanmusiikkia, teatteria jne.). Viljandista
tekee mielenkiintoisen myös vanhanajan kaupunkitunnelma ja miljöö.
Viljandissa on myös Anttilan myymälä.

Narvassa sijaitsee Narvan linna, jossa on kuuluisa Hermannin
torni; Venäjän puolella on Iivanan julman linna. Narvan linna tai
Hermannin linna on Viron vanhimpia linnoituksia ja se on myös
alueensa isoimpia linnoituksia. Hermannin linnaa on rakennettu
1200-1600-luvuilla. Linna on säilynyt hyvin vaikka alueella on käyty
monta taistelua historian saatossa. Linnassa toimii museo, joka
esittelee Narvan historiaa (esillä mm. esineitä 1200-luvulta sekä
vaihtelevia näyttelyitä) ja linnan alueella järjestetään kesäisin
mm. teatteriesityksiä. Linnan tornista aukeaa hieno näköala Venäjän
puolelle.

Setukaiset ja Setukaisten kulttuurista tunnetaan varmasti
hienot ja koristeelliset kansallispuvut sekä erikoinen laulutyyli.
Setukaisia asuu niin Viron kuin Venäjän puolella. Viron Setukaiset
asuvat etupäässä Põlvamaalla. Põlvamaan itäiset osat ovat Setukansan
omaleimaista ja ainutlaatuista aluetta. Viron puolella Setualueen
keskus on Värskan kaupunki. Värskän kaupunki on tunnettu
kylpylästään ja mineraalivedestään. Värskässä on myös Setukaismuseo,
jossa järjestetään joka torstai iltamat, joissa on tarjolla tanssia,
laulua ja paikallista ruokaa. Museossa on esillä mm. 1800-luvun
lopun ja 1900-luvun alun taloarkkitehtuuria, työvälineitä ja
käsitöitä. Peipsijärven alue tarjoaa myös paljon muuta,
varsinkin luontokohteita. Muista kohteista ehkä kuuluisin on
Piusan hiekkakiviluolat sekä monet rannikkokylät.

Kuremäen ortodoksiluostari (Pyhitsa, Pühitsa) Toilan ja
Narvan lähellä on myös mielenkiintoinen ja kaunis kokonaisuus.
Nunnaluostari on perustettu vuonna 1892. Kaunis luostarialue on
ikimuistoinen ja rahoittava elämys; katso kuvasarjaamme luostarista
täältä. Suur-Munamäki on Viron korkein kohta; se on noin
350 metriä merenpinnasta, ja ympäristöstään se on noin 60 metrin
korkeudella. Suur-Munamäen huipulla on noin 30 metriä korkea
näköalatorni/tasanne. Kohtla-Nõmmen kaivosmuseo, jossa voi
tutustua kaivostoimintaan luolakierroksella, on myös erikoinen
kohde.

Jõgevesteestä löytyy vuonna 1814
Pariisin valloittamista johtaneen Venäjän sotapäällikön Barclay de
Tollyn mausoleumi. Jõgevesten kartano oli sotamarsalkan
lempipaikkoja. Olutsveren kartano Viljandimaalla on yksi
Viron kuuluisista kartanoista.
Põltsamaasta
tuli Liivinmaan sodan jälkeen Viron kuningaskunnan pääkaupunki.
Keskiaikaisesta ritarilinnasta ja loistavasta barokkipalatsista on
säilynyt vain rauniot. Linnan pihalla järjestetään kesällä erilaisia
kulttuuritapahtumia. Põltsamaata kutsutaan viinipääkaupungiksi
hyvien virolaisten viinien ansiosta ja niitä voi maistaa alueen
viinikellareissa. Otepää on kaunis kaupunki lähellä Tarttoa.
Talviaikaan Otepää on Viron suosituin hiihtokeskus, kesällä
lomailijoita houkuttelevat järvien uimarannat ja
retkeilymahdollisuudet. Otepää on myös Viron lipun syntymäpaikka.
Matsalun luonnonsuojelualue
(luonnonpuisto) on osa Viron kauneinta luontoa. Vuonna 1957
perustettu alue on
luonteeltaan
laaja ruohikkoinen Itämeren lahti ympäröivine kosteikkoineen ja
nummialueineen. Alue on myös tunnettu lintujen pesimäalue,
Matsalun luonnonsuojelualue on yksi
Euroopan tärkeimmistä Pohjolan lintujen muuttomatkan
levähdyskohteista ja alueen vaihtelevat maisemat ovat
näkemisen arvoisia kuten niityt, ruokoalueet ja pienoissaaret.
Parhaimpina aikoina tarkkailija voi
nähdä tuhansia valkoposkihanhia, pikku-, laulu- ja kyhmyjoutsenia,
kaulushaikaroita, sekä lähes kaikki pohjoisen hanhet ja
pikkukahlaajat. Alueen kasvisto on myös mielenkiintoinen. Monin
paikoin jo lähes hävinneet rantaniittyjen kasvit ovat löydettävissä.
Tikankontti, kämmekät, suoneidonvaippa ja kevätesikko ovat
löydettävissä. Matsalun kartanolle mentäessä on mielenkiintoinen
katajametsäalue, jossa asustelee myös villisikoja, hirviä,
saksanhirviä ja huuhkajia.
 
|